Jotta urheiluvaatteet pysyisivät edustavina mahdollisimman pitkään, niiden huoltoon tulisi kiinnittää huomiota. Jos vaate ei ole likainen, ei sitä kannata pestä ”varmuuden vuoksi” sillä pesu kuluttaa vaatetta. Lempeän joogan tai venyttelyn jälkeen joogapöksyillä voi hyvin pärjätä vielä kerran tai kaksi ennen pesua. Jos haluat pikafreesauksen vaatteille, voit tuulettaa ne tai laittaa muovipussissa pakastimeen. Tämän jälkeen vaatteet ovat kuin suoraan pesusta.
Laita treenivaatteet kuivumaan ennen pesua
Vaikka mielesi tekisikin piilottaa treenikamppeet heti pois silmistä pyykkikorin pohjalle, malta hetkinen. Sen sijaan että laitat hikiset vaatteet suoraan pyykkikoriin, levitä ne hetkeksi kuivumaan ilmavasti. Joskus hiki virtaa liikkuessa niin hurjasti, että vaatteiden käyttäminen toistamiseen on kammottava ajatus. Hikinen ja kostea vaatemytty synnyttää hajuhaittoja, kun vaatteissa olevat bakteerit pääsevät muhimaan. Anna jumppavaatteiden kuivahtaa hetki ennen pesua.
Jos olet laiminlyönyt neuvoa tuulettaa urheiluvaatteita ennen pesua ja osa vaatteistasi haiskahtaa hikisiltä pesun jälkeen on olemassa yksinkertainen apu. Hajun poistoon voi käyttää väkiviinietikkaa. Sekoita yksi osa etikkaa ja neljä osaa viileää vettä ja upota vaatteet seokseen noin puoleksi tunniksi. Puristele ylimääräinen vesi pois ja anna vaatteiden kuivua
Teknisten vaatteiden pesu

Tekniset urheiluvaatteet tarvitsevat oman käsittelynsä ja kaikki suoraan ihoa vasten olevat urheiluvaatteet kannattaa pestä jokaisen käyttökerran jälkeen. Mitä tekokuituisempi vaate on, sitä useammin se kannattaa pestä, sillä haju pinttyy helposti tekokuituihin. Teknisten vaatteiden ja urheilutekstiilien pesuun käytetään nestemäistä pesuainetta. Jos pesuainetta on liikaa, se kerääntyy kuituihin ja huonontaa teknisiä ominaisuuksia. Liian vähäinen pesuaineen käyttö taas ei irrota likaa vaan levittää sitä, jolloin se tarttuu takaisin kuituihin aiheuttaen esimerkiksi vaatteen harmaantumista. Liiallinen pesuaineen käyttö ei tee vaatteista yhtään sen raikkaampia. Kokeile mieluummin ensin vaikkapa edellä mainittua tuuletusta ja etikkaa sen sijaan, että haaskaisit pesuainetta. Tekniset urheiluvaatteet pestään vesipesussa ja suositeltu pesulämpötila on 30 – 40 astetta. Tämä lämpötila ei välttämättä poista hajua vaatteesta. Ennen kuin luovut vaatteesta hajuhaitan takia, kokeile etikkaa tai pesulassa pesettämistä. Pesulassa on tahran ja hienpoistoon tarkoitettuja pesuaineita ja -menetelmiä, joilla vaate saadaan puhtaaksi ja raikkaaksi.
Huuhteluainetta ei kannata käyttää sillä se tukkii tekstiilin hengittävyyden ja haurastuttaa elastaania. Muita elastaania haurastuttavia tekijöitä ovat sinilevä, siitepöly, suola ja kloori. Kuivausrummun käyttöäkään ei suositella urheiluvaatteille, sillä elastaani haurastuu myös kuumuudesta. Rumpu kuumenee helposti liikaa ja tekokuidut voivat jopa sulaa. Tekokuituiset tekstiilit myös sähköistyvät kuivausrummun käytön seurauksena.
Urheiluvaatteita ja -varusteita voidaan puhdistaa otsonoinnilla
Otsonointi on tehokas ja turvallinen tapa poistaa epätoivottuja hajuja ja allergianaiheuttajia. Se mahdollistaa niiden tuotteiden käsittelyn, jotka eivät kestä vaurioitumatta tavanomaista pesua. Otsonointikaapissa tapahtuva raikastus poistaa mm. tupakan, eläinten, homeen, viemärin ja ummehtuneisuuden hajut. Tuote desinfioituu ja homesienet, itiöt sekä bakteerit tuhoutuvat. Näkyvä lika ei kuitenkaan lähde otsonointikaapissa, vaan silloin tarvitaan tavanomaista pesumenetelmää.
Merinovilla-asujen pesu
Merinovilla on loistavien ominaisuuksiensa vuoksi erinomainen materiaali ulkoiluun ja ulkoliikuntaan. Se on nykyään yleinen materiaali etenkin teknisissä alusasuissa sillä se on kestävää ja hengittävää luonnonmateriaalia, joka siirtää tehokkaasti kosteuden pois iholta. Jotta merinovilla-alusasu säilyttää ominaisuutensa vuodesta toiseen, on hyvä kiinnittää huomiota vaatteen oikeaoppiseen pesuun ja huoltoon.
Ohjeita merinovilla-asujen pesuun:
- Konepesu villan pesuohjelmalla tai käsinpesu
- Pesupussin käyttö on suositeltavaa
- Matala pesulämpötila noin 30 astetta
- Pese vaate nurinpäin käännettynä
- Käytä villan pesuun tarkoitettua pesuainetta
- Älä käytä huuhteluaineita
- Muotoile vaate kosteana
- Älä käytä kuivausrumpua

Top 4 hajunpoistotuotteet:
1. Pyykkietikka
Pyykkietikka on luonnollinen raikastaja pyykinpesuun. Se korvaa kemialliset huuhteluaineet tehden pyykistä pehmeää. Pyykkietikka sopii kaikille materiaaleille ja on huuhteluainetta ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Pyykkietikka poistaa urheiluvaatteista sähköisyyttä ja hajuja. Se suojaa vaatekuituja ja auttaa säilyttämään tekstiilien värit kirkkaana eikä se sisällä allergisoivia aineita. Pyykkietikka myös estää saostumat pyykkikoneessa ja pitää koneen puhtaana ja raikkaana.
Pyykkietikan käyttö: kaada muutama korkillinen pyykkietikkaa pesukoneen huuhteluainesäiliöön. Etikan haju haihtuu viimeistään, kun pyykki on kuivunut. Pyykkietikkaa löytyy jo useilta eri valmistajilta ja on itsetehtynä edullinen valinta.
2. Nolla Sports Gear Sanitizer
Nolla Sports Gear Sanitizer -desinfiointisuihke raikastaa ja desinfioi niin urheiluvaatteet kuin urheiluvarusteetkin. Tuotteen hienojakoinen suihke tappaa jopa 99,99999 prosenttia hajuja aiheuttavista mikrobeista. Tuotteen toimivuus perustuu yli 20-vuotiseen kotimaiseen tiede- ja tutkimustyöhön.
Suihkeen ominaisuudet:
- Hienojakoinen suihke, joka ei kastele tekstiiliä läpimäräksi
- Ponneaineena on ilma
- Sopii useille varusteille ja tekstiileille
- Allergia-, iho ja astmaliiton Allergiatunnus
Nolla Sports Gear Sanitizer käyttö: suihkauta tuotetta urheilukengille, jääkiekkovarusteille, kypärille, hanskoille, treenikasseille tai teknisille treenipaidoille.
3. Ruokasooda
Ruokasooda on ympäristöystävällinen siivouksen superaine ja se poistaa hajut, valkaisee pyykin ja irrottaa rasvatahrat. Ruokasooda on kodin ihmeaine ja se toimii myös hajunpoistoon neutralisoivan vaikutuksen ansiosta. Ruokasooda on myös hyvä apu pyykin valkaisussa. Voit saada likaantuneet valkoiset lenkkikengät hohtavammaksi ruokasoodatahnalla.
Ruokasoodan käyttöohje: 1–3 ruokalusikallista ruokasoodaa annostellaan pesuainelokeroon tai pesupalloon. Soodaa voidaan käyttää myös samanaikaisesti pesuaineen kanssa. Pyykki pestään tekstiilin ohjeiden mukaisesti.
4. SmellWell Hajunpoistaja
Tavallinen pesuaine ei pese pois kuituihin treeneissä kiinnittyviä bakteereja, hikeä ja kuolleita ihosoluja, minkä vuoksi treenivaatteet alkavat haista. SmellWell-pesukapselit on kehitetty erityisesti teknisille ja treenivaatteille, jotka on valmistettu synteettisistä ja high-tech-materiaaleista, mutta toimivat kaikenlaisille materiaaleille. Kapselit poistavat ja ehkäisevät epämiellyttävää hajua, irrottavat pinttyneitä tahroja ja palauttavat ja säilyttävät vaatteen teknisyyden. Vaatteet pysyvät raikkaina aiempaa pidempään ja niiden käyttöikä pitenee. Kapselit on kehitetty Ruotsissa ja ovat ensimmäiset laatuaan, jotka on sertifioitu Joutsenmerkin kriteerien mukaisesti. Ne sisältävät 30 % vähemmän vettä kuin nestemäinen pesuaine, mikä pienentää ympäristövaikutusta
Smellwell Laundry Capsules
• Poistaa pahaa hajua ja tahroja
• Kehitetty erityisesti teknisille ja treenivaatteille
• Ympäristöystävällinen ja hellävarainen; biologisesti hajoava
• Säilyttää toimintoja, esim. kompressio, joustavuus ja kosteudensiirto
• Ei sovi villalle eikä silkille
Annostus: Käytä yksi kapseli normaalille ja erittäin likaiselle pyykille pehmeässä, keskikovassa ja kovassa vedessä. Tehokas alkaen 30°C. Sisältö: 15 – 30 % anionisia tensidejä, 15–30 % nonionisia tensidejä, <5 % fosfonaatteja, entsyymejä, hajustetta.

